Hollola, pooli 3D2
Julkaistu: 22.01.2023 19.34

Hollola, pooli 3D2

D-tyttöjen vuoden ensimmäinen turnaus pelattiin Salpahallissa Hollolassa. Myös D-tytöt ovat siirtyneet kevätkaudeksi pelaamaan ns.poolijärjestelmällä. Muutoksena syksyyn on myös se, että Aluemestaruussarja ja Tiikerisarja ovat yhdistyneet. Tässä turnauksessa vastustajina olivat Salpiksen ja PuMan poikajoukkueet sekä syksyn turnauksista tuttu Kimmo Volleyn tyttöjoukkue.

Ensimmäisessa ottelussa vastaan asettui poikajoukkuen PuMa Red. Tytöt hallitsivat ottelua pelaten ensimmäisen erän lähes virheetöntä lentopalloa. Toisen erän alkua varjosti monet syöttövirheet, mutta poikien tehdessä myös paljon virheitä, ottelu pysyi Yritys-tyttöjen hallinnassa.

Toiseen peliin verkon toiselle puolelle asettui Kimmon tutut tytöt. Ensimmäisen erän alku oli virheiden täyttämää, mutta erän loppua kohden tytöt saivat jälleen juonesta kiinni ja nousivat vielä taisteluun jopa erävoitosta. Ensimmäinen erä meni kuitenkin Kimmolle. Toiseen erään joukkue sisuuntui ja peli kääntyi Yritykselle. Ottelua lähdettiin ratkaisemaan kolmanteen erään, jonka alku oli jälleen hieno. Tytöt johtivat erää parhaimmillaan jo 7-2, mutta hetkessä Kimmo oli tasoittanut ja tulostaulu näytti 9-9. Tästä jatkettiin lähes tasatahtiin. Eräpallotilanteeseen Yritys pääsi tilanteessa 14-12, mutta vielä tähän Kimmo vastasi. Tässä vaiheessa otteluvalmentajana toiminut Kati turvautui aikalisään. Aikalisä auttoi ja voitontanssi alkoi. Peli oli molemmilta joukkueilta hyvää ja ottelun taso varmasti turnauksen parasta.

Evästauon jälkeen edessä oli vielä turnauksen viimeinen ottelu Salpiksen poikia vastaan. Yritys hallitsi koko ottelua omalla peruspelillä, johon mahtui sekä virheitä että hienoja onnistumisia. Tässä pelissä nähtiin useita erityisen hienoja sijoituksia vastustajan kenttään, onnistuneita yläkauttasyöttöjä sekä hyviä puolustuksia.

Turnausmatkassa oli koko kahdeksikko. Valmentaja Kati peluutti tasaisesti kaikkia pelaajia. Tämä tuo omat haasteensa, koska D-tyttöjen peleissä kentällä on samaan aikaan vaan kolme pelaajaa. Pakollisia "vaihtopenkkikomennuksia" tulee siis jokaiselle pelaajalle. Jokaisella on myös pelaajina erilaisia vahvuuksia, joten pelin taso vaihtelee myös johtuen näistä kokoonpanomuutoksista . Kaikki kuitenkin totuttelevat pelaamaan kaikkien vieressä ja jokainen opettelee kantamaan vastuunsa ns.omasta tontistaan.

Turnausvoitto tarkoittaa poolinousua ja tason kovenemista. Seuraavassa turnauksessa on vastassa jo kaksi joukkuetta, jotka ovat syyskauden pelanneet Aluemestaruussarjaa. Jännityksellä odotamme, mihin omat taidot silloin riittävät.


Tulokset; https://lentopallo.torneopal.fi/taso/sarja.php?tur...

Seuran uusimmat