Pooli 5F6, Kausala 20.1.
C-tytötJulkaistu: 22.01.2024 18.58

Pooli 5F6, Kausala 20.1.

Ensimmäisessä pelissä vastaamme asettui Salpiksen C1 joukkue. Pelistä oli jo odotettavissa erittäin tasaista, ja niinhän siinä kävikin. Ensimmäinen erä eteni hyvin tasaisesti aina erän loppuun asti, mutta lopulta erä taipui meille pistein 26-24.

Toinen erä alkoi yhtä tasaisesti kuin ensimmäinen erä, mutta sitten alkoi vastustajan kirivaihe ja loppujen lopuksi hävisimme erän pistein 21-25.

Kolmannen erän alussa karkasimme jopa 10-1 johtoasemaan, mutta vastustaja kiri meidät melkein kiinni erän loppuvaiheilla. Lopulta kuitenkin voitimme erän pistein 16-14. Ensimmäisestä pelistä meille siis 2-1 voitto.

Toisessa pelissä vastaan tuli EsLen C2 joukkue. Jälleen oli odotettavissa että pelistä on tulossa haastava, mutta voitettavissa. Ensimmäisen erän me voitimme pistein 25-19.

Toinen erä alkoi hyvin mutta loppua kohden alkoi tulla omia virheitä. Loppujen lopuksi me voitimme kuitenkin erän pistein 25-22. Toisessa pelissä meille siis 0-2 voitto.

Kolmannessa ja samalla päivän viimeisessä pelissä vastaan asettui Puma C2 joukkue. Erä alkoi jälleen tasaisesti, mutta erän loppupuolella vastustaja johti meitä jo pistein 13-21. Sitten alkoi meidän kirivaihe, ja onnistuimme nousemaan jopa tilanteeseen 20-21, loppukiri ei kuitenkaan riittänyt ja Puma voitti ensimmäisen erän pistein 22-25.Toinen erä alkoi jälleen tasaisesti tilanne oli erän lopulla 20-20. Loppujen lopuksi vastustaja oli tällä kertaa parempi ja hävisimme toisenkin erän pistein 22-25. Puma C2 vastaan siis päivän ainut tappio.


Joukkueen uusimmat uutiset