Kausalan Yrityksen perinteinen PERHEBIITSI pelattiin jälleen elokuisena sunnuntaina Ravilinnan kahdella biitsikentällä. Mukaan oli tänäkin vuonna ilmoittautunut mukavat kahdeksan joukkuetta; KiTaNi, KoPeLe, Team Martikainen, Koulukadun Jengi, Hoikat Kalat, Ryhmä-rämä, Kotikujan Kompuroijat ja Sohvaperunat.
Kahdessa alkulohkossa pelattiin yksinkertainen sarja jokainen jokaista vastaan. Kahden erän otteluissa nähtiin tiukkoja eriä ja tänä vuonna harvinaisen paljon myös tasapelejä. Alkulohkojen voittajiksi selviytyivät Hoikat Kalat ja KiTaNi, joten loppuotteluun saatiin tänä vuonna hienosti "uutta verta". Lohkokakkoset, Kotikujan Kompuroijat ja KoPeLe pääsivät ratkaisemaan keskinäisessä ottelussaan vielä turnauksen kolmannen sijan.
Pronssiottelun vei nimiinsä viime kauden mestari KoPeLe, mutta Kotikujan Kompuroijat antoivat hienon vastuksen. Loppuottelua edettiin tasatahtiin ja ratkaisu jouduttiin hakemaan vasta kolmannesta erästä, jonka Hoikat Kalat otti nimiinsä. Kestomenestyjä KiTaNi joutui tänäkin vuonna tyytymään kakkossijaan.
Tämän kesän perhebiitsi sai siis uuden mestarin, Hoikat Kalat, joten kiertopalkinto matkasi vuodeksi Tiukutielle. Ryhmä-rämä palkittiin tänäkin vuonna hienosta panostuksesta yhtenäiseen peliasuun.
Kiitos joukkueille mahtavasta turnauspäivästä!
09.02.2025 18.26 | Team Saha turnausvoittoon Hyvinkäällä |
09.02.2025 18.19 | B-tyttöjen pooliturnaus Porvoossa |
09.02.2025 18.15 | D-tyttöjen White ja Black Mäntyharjulla |
09.02.2025 18.12 | N2-sarjaa Lempo Volley - Yritys |
09.02.2025 18.04 | E-tytöt Ruokolahdella ja Hollolassa |
09.02.2025 17.59 | C-tytöillä toistamiseen kotiturnaus |